POSE_Puputti

Luin juuri blogin, jonka olin kirjoittanut Valo ja valaisu -kirjan ilmestyttyä. Tällöin en osannut kuvitella, että kirjoittaisin useampia kirjoja. Mutta nyt toinen kirjani on tullut painosta ja lähtenyt maailmalle. Millainen on oloni? Millaista oli POSEn tekeminen?

Ja onnellisena luinkin jo eilen yhden kommentin – eräs tuttavani oli lukenut POSEa ensin ja lähtenyt sitten kuvaamaan. Olin iloinen lukiessani tätä kommenttia – juuri tätä varten kirja on tehty. Käyttöön, ei hyllyyn pölyttymään. Ja arvatkaa, millaista on suunnata nyt viikonloppuna Turkuun pitämään miljööhenkilökuvauksen kurssia. Voi sanoa kurssilaisille, että Valo ja valaisu -kirjasta voitte kerrata tämän ja POSE -kirjassa on lisää vinkkejä näihin asioihin. Ainutlaatuista 🙂

Yhteinen matka

Kirjoitin esikoiskirjani blogissa: “Elämä ei ole mitään ilman muita ihmisiä. Olen ollut tällä matkalla onnellinen siitä, että olen saanut kohdata niin paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Kohtaamiset sattumalta, yhteinen polku ja ihmisten innostus ja iloisuus ovat olleen niin tarttuvia, että olen saanut tästä matkasta niin paljon muistoja ja energiaa, jotka kantavat.”  Myös POSEn tekeminen osoittautui tällaiseksi matkaksi. Se vain lähti lapasesta oikein kunnolla, kuten eräs ystäväni totesi jossain vaiheessa. Se oli myös erilainen matka. Se oli kaksijakoinen.

Kun matka alkoi, suuri kysymys oli, kuinka innostuisin ja jaksaisin kiinnittää mieleni pitkäksi aikaa siihen, että kuvaan kirjaan lapsikuvia, valmistujaiskuvia, hääkuvia, sukukuvia jne. Tästä lähti ajatus, että “etäännytän” kuvat ja mallit tämän hetkisestä maailmasta. Näin lopulliset kuvat näyttäisivät ajattomimmilta ja samoin niiden tekeminen olisi mielenkiintoisempaa. Ja se sopi myös POSEen – olihan kuvilla tarkoitus havainnollistaa aikaa kestäviä ja valokuvauksellisia asentoja.

Kirjan kuvien kuvaaminen oli yhdessä tekemistä ja yhdessä kokemista. Sen jälkeen alkoi yksinäisempi vaihe: vain minä ja läppäri. Väsymys painoi kuvausten jälkeen ja kirjoittamisesta tuntui punainen lanka hävinneen. Vaikka perusta tekstille oli, suurimman työn tein tammi-maaliskuun 2015 aikana. Istuin kaiken mahdollisen ajan ja vain kirjoitin. Vaikka tämä vaati paljon perslihaksilta, uskon, että yhtenäinen kirjoitusjakso piti myös tekstin paremmin kasassa. Tämä jakso oli sellainen, jolloin Te ystäväni ja läheiseni olitte korvaamattomia. Sain niin paljon kannustusta ja tsemppausta tänä aikana. KIITOS siitä kaikille 🙂

Lopputuloksena on nyt kirja, mutta kyllä matka on ollut mielenkiintoisin. Takana on huikeita kokemuksia, hauskoja hetkiä hyvässä seurassa, itsensä tuntemisen opettelua, vaikeista hetkistä ponnistamista – pieni elämä. Olen oppinut itse tällä matkalla, mutta uskon, että myös muut tähän projektiin osallistuneet ovat saaneet kokemuksia, jotka toivottavasti ovat ikimuistoisia, ammattitaitoa eteenpäin vieviä, hauskoja muistoja jne. Yhteinen matka ja uudet kokemukset sekä oppiminen ovat olleet yhtä tärkeitä kuin nyt käsissä oleva kirja.

– Alina ja Pihla voivat juuri valmistuneina maskeeraajina esitellä työnäytteenään kirjan, johon he ovat tehneet kaikki maskeeraukset.

– Tanja voi esitellä työpaikallaan, kuinka ammattitutkinnon näyttö voidaan suorittaa todellisessa työelämän projektissa.

– Roopella on esitellä työnäytteenään video. 

– Avustajina toimineille ystävilleni ja kollegoilla mukanaoleminen on toivottavasti kehittänyt heidän ammattitaitoaan ja kenties ollut myös jotain ainutlaatuista.

– Useat mallit ovat olleet ensikertalaisia, ja siten kuvaus on ollut mieleenpainunut kokemus.

Se että kirja on nyt olemassa, on tarvittu monen ihmisen innostunutta ja intohimoista mukana olemista, mistä olen ikuisesti kiitolllinen. Kirjoitin aiemmin keväällä omassa osuudessani Rajalan blogissa seuraavasti – vaikka se viittaakin blogissa vain yhteen kirjan kuvista, voi sen laajentaa koko projektiin:

“Kuva edustaakin minulle sitä, mitä voidaan tehdä yhdessä, kun kaikki sitoutuvat projektiin ja ylittävät itsensä. Se edustaa haaveiden toteuttamista. Yhdessä tekeminen ja itsensä ylitttäminen kantavat ja ulottuvat tulevaisuuteen asioihin, joita emme edes vielä näe toteutusvaiheessa. Ne on vain tehtävä silloin, koska haluaa niin ja uskoo tekemiseensä 🙂 “

Tässä muutamia niistä hetkistä ja ihmisistä, jotka olivat mukana matkalla.

POSE_Puputti_2

Ja lopuksi laskin, mihin POSE meitä vei…

– 17 kuvausta (kirjassa 15 casea: yksi kuvaus uusittiin, toisesta malli ei lopulta halunnut kuviaan kirjaan)

– 14 eri kuvauspaikkaa

– 8 eri paikkakuntaa (Tampere, Helsinki, Porvoo, Sipoo, Karkkila, Forssa, Vantaa ja Hämeenlinna)

– 25 eri mallia

– 19 eri henkilöä vapaaehtoisena auttamassa, joista maskeeraustiimi Tanja, Alina ja Pihla jokaisessa kuvauksessa

– lisäksi joukko henkilöitä, joiden avulla kuvauspaikat, kuvausrekvisiitta jne järjestyivät

 

Ja mitä on tuloksena…

– 15 eri henkilökuvausta

– n. 75 esimerkkikuvaa, joissa on erilainen asento

– n. 60 havainnollistavaa asentokaaviota

– 15 valaisukaaviota

Voit käydä katsomassa täältä esimerkkiaukeamat. Sisältö näyttää tältä:

Näyttökuva 2015-05-08 kello 10.47.46

Kirjassa on yksi asia, josta olen pahoillani. Sain POSE-kirjan käsiini pari viikkoa sitten. Hain ensimmäisen kappaleen itselleni suoraan painosta juuri ennen kuin hyppäsin Pariisin koneeseen. Ajattelin, että nyt vihdoin ymmärrän tämän projektin olevan paketissa ja kirja on valmis. Kirja tuntuikin kivalta kädessä: sopivan kokoinen, kivan tuntuinen kansi ja paperikin tuntui sormissa mukavalta (kiitos kustannustoimittajani Matti Karhula hyvistä valinnoista 🙂 )Sitten katsoin tarkemmin 🙁 Osassa kuvia oli tahroja, jotka ovat tulleet painossa ja aukeaman 16-17 pääkuva ja valaisukaavio ovat tästä samasta syystä epätarkkoja. Näistä epätarkkuuksista olen pahoillani.
Toivon kuitenkin, etteivät nämä painotekniset seikat ole Sinulle este, eivätkä ne ole edes hidaste, vaan voit lukea kirjaa ja tutkailla kuvia ja kaavioita niistä oppien. Jos aukeaman 16-17 epätarkkuus häiritsee pahasti, pääset latamaan aukeaman kuvan kustantajan sivuilta (paikkoin sinne tulee koko aukeama).

 

Mitä nyt?

Useat ovat seuranneet tätä matkaa sosiaalisen median välityksellä ja olleet mukana siinä tykkäyksin ja kannustavin kommentein. Kiitos myös niistä 🙂 Ja kohta Sinulla on – ja kenties on jo – POSE käsissäsi.  Toivottavasti POSE tuo sinulle nyt ja jatkossa yhtä paljon ja enemmänkin iloa, mitä sen tekeminen minulle ja kaikille mukana olleille on tuonut.

Kuulen mielelläni kommenttisi kirjasta 🙂 Voit laittaa minulle viestin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin kautta tai sähköpostilla: tiina (at) tiinapuputti.com.