Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n 95-vuotisjuhlanäyttely esittelee jäsenten kuvia, jotka on palkittu kansainvälisissä ammattivalokuvaajien kilpailuissa eri puolilla maailmaa.

Useita suomalaisia ammattikuvaajia on palkittuja kilpailuissa viimeisen kymmenen vuoden aikana, mm. Ete des PortraitsLoupe Awards, FEP Annual Contest ja World Photographic Cup. Hyvä Suomi! Minulta on näyttelyssä kaksi kuvaa, jotka molemmat olen kuvannut Valo ja valaisu -kirjaan. Kuvat on palkittu Ete des Portraits- ja Loupe Awards -kilpailussa 2012.

Näyttely on avoinna 31.10.2014 asti kirjaston aukioloaikoina.

puputti_1

Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n hopeinen ansiomerkki

SAV juhli 95-vuotissyntymäpäiväänsä viime viikonloppuna Jyväskylässä. Syyspäivien ohjelmaan kuului mm. kahden ammattikuvaajan, Lauri Laukkasen ja Mikaela Löfrothin, esiintymiset.

Lisäksi kollegalleni, valokuvaaja Anne Yrjänälle, luovutettiin liiton kultainen ansiomerkki iltajuhlassa. Annen ajattelutapa on kollegiaalinen – hän miettii aina, miten asioista voisivat toisetkin ammattikuvaajat hyötyä, ja miten asioita voi jakaa yhteisesti. Hän myös toimii itse siten jokapäiväisessä elämässään. Onnea Anne 🙂 Minulle luovutettiin liiton hopeinen ansiomerkki. Se oli iloinen yllätys.

20141012_213823Liiton puheenjohtaja Juha Harju kiinnittää kunniamerkkiä. Kiitos ystävät ja kollegat 🙂

20141012_213838

Palkitut juhlakuvassa 🙂

20141012_220621