Viestinnälliset valokuvausopinnot ovat päätöksessä! Minulla on ollut ilo työskennellä upean porukan kanssa puoli vuotta. Viimeinen “virallinen” kerta oli jo maaliskuussa ja olenkin tehnyt luopumistyötä nyt jo helmikuusta lähtien. Anita, Marjo, Tiina ja Tuula ovat muodostaneet dynaamisen, hauskan ja innokkaan ryhmän, jonka olen tavannut kuukausittain Helsingissä kahden päivän ajan. Lähiopetuskertojen välillä olemme pitäneet kuvapalautekeskusteluja puhelimessa viikoittain.

Ryhmä on opiskellut pitkäjänteisesti henkilö- ja esinekuvauksen valaisun perusteita, tapahtumakuvausta, symbolikuvitusta, valokuvailmaisua, sommittelua, kameratekniikkaa ja lisävalonlähteiden käyttöä. Tavoitteena on ollut tehdä parempia kuvia työkäyttöön, koska suurin osa kurssilaisista työskentelee viestintäyksiköissä. Tämän takia pidimme lisävalonlähteet minimissä. Käytössä demoilla on ollut useimmiten yksi käsisalama, heijastimia ja varjostimia, jotta opetus olisi mahdollisimman paljon käytännön töitä vastaavaa.

Lähijaksoilla on ollut demoja ja teoriaa ja etäjaksoilla erilaisia tehtäviä lähes viikoittain. Kaiken tämän päätteeksi porukalla oli intoa järjestää ylimääräinen opiskelupäivä, jonka tavoitteena oli käytännössä harjoitella kaikkea opiskeltua. Niinpä minä, Anita, Marjo, Tiina ja Tuula vietimme toukokuisen perjantain Sarfvikin Golfklubilla kuvaten kuvia, joissa harjoiteltiin viestinnällisesti selkeiden ja visuaalisesti mielenkiintoisten kuvien kuvaamista. Kuvasimme ryhmissä koko päivän eri puolilla golfklubia. Etupäässä olimme sisällä sen takia, että ulkona satoi, tuuli ja oli aivan harmaata. Tässä muutamia kuvia Sarfvikista. Tavoitteemme oli, että jokaisessa kuvassa näkyy jollain tavalla se, että kyseessä on Sarfvik Golf.


Jo aiemmilla lähiopetuskerroilla olemme olleet eri paikoissa. Yksi ikimuistoisimmista kerroista oli helmikuun kerta, jolloin olimme Santahamissa Puolustusministeriön henkilökunnan virkistysmökillä. Olosuhteet olivat kotoisat ja varsin luonnonläheiset. Aamulla metsästä hölkötellyt kettu ihmetteli meitä terassin ikkunan takana. Tietenkään kenelläkään ei ollut kameraa kädessä sillä hetkellä.

Illalla tutkimme valokuvauksellista sinistä hetkeä ja sen hetkellisyyttä. Samalla harjoiteltiin käytännössä sitä, mitä tarkoittaa kuvattavan rakennuksen laittaminen “kuvauskuntoon”. Osa meistä oli kameran takana huutelemassa, mitä näkyy ikkunoissa. Osa taas siirteli ja sytytteli kynttilöitä haluttuihin kohtiin. Lisäksi lopulta istutettiin osa porukasta myös kuvaan malliksi. Sitten olinkin yksin kameran takana huutelemassa ohjeita ja näyttämässä käsimerkein, mihin suuntaan mallien tuli siirtyä, jotta he näkyisivät kuvassa. Yksi meistä makasi lattialla ja väläytti täytevalon “sormisynkalla” sisätilan nurkassa.Marjo ja minä tutkimassa kameran asetuksia sinisen hetken kuvaa varten (kuva: Tuula Kalima).

Porukkamme sisätiloissa teoriaosuudessa: Tuula, Tiina, Anita, Marjo ja minä.

Yöllä alkoi sataa lunta ja se jatkui ja jatkui vaan aamulla. Poispääseminen “luonnonhelmasta” olikin sitten haasteellisempaa ja ehdottomasti hikisempää (kuva: Tuula Kalima).

Ensimmäisellä lähijaksolla viime syksynä demosimme kuvaamista pilvisenä päivänä. Kuvassa havainnollistuvat sekä erilaisten heijastinten käyttö että varjostimen ja lisävalon merkitys (kuva: Tiina Takala).

Mallinamme oli Ursula Vuorenlinna, joka on työskentelee sekä kääntäjänä että lastenkirjailijana. Saimme kuulla kuvausdemojen keskellä innostuneen kertomuksen muurahaisen synnystä ja sen päätymisestä kirjaksi.  Maanläheisen muurahaisen innostamina veimme Ursulan läheiseen puistikkoon kuvattavaksi kirjojensa kanssa. Suosittelen: Kymmenen-tuhatta-kolmen-tarinaKuinka Pellervo Perhosentoukka huijasi kuolemaa ja Kuinka kävi, kun Heino Heinäsirkka halusi perustaa orkesterin.

Ja kuinka minua muistettiin: hienolla mittatikulla. Ehkäpä tässä on absoluuttinen välinen valokuvailmaisun mittaamiseen… Mittatikku on ollut jo “tositoimissa” normaalielämässä, kun mittasin verhojen oikeaa pituutta. Hyvin toimi!